opinnäytetyöni

Puolivuotta sitten edessäni oli vain suttuisia piirustuksia. Tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja suuret, aloin käyttää suurimman osan vapaa-ajastani malliston suunnitteluun ja toteutukseen. Pidin alusta lähtien työskentelyn aika itsenäisenä, teinkin kaikki vaatteet kotona omilla välineilläni. Malliston kuvaamiseen ja julkaisuun sain ammattilaisia mukaan, yksin niistä en olisi selvinnytkään :) Halusin keskittyä siihen, missä koen itse olevani parhaimmillani.


Värikaruselli mallistoon käytetyistä kankaista :) Tämä nähtiin aikaa sitten jo facebookissa.

Koko puolen vuoden ajan olen tuntenut suuria onnistumisen tunteita. Välillä toki olen väsynyt tosi paljon joka päiväseen tekemiseen, ja sanonutkin miehelle monesti että millon mulla on vapaapäivä. Se sana kuulosti niin hyvältä :P Mutta jokaisen päivän jälkeen, kun sain valmiiksi jonkun malliston vaatteista, olo oli ihan mahtava. Siksi tykkään tehdä tätä niin paljon!


Jade on vetänyt tällain viimeiset puolivuotta.. Kiva ku joku ottaa lungisti täällä :D

Nyt lauantaina mallisto julkaistaan. Mulla on siitä tosi hyvä fiilis. Vaikka kisaväsymys saattaa naamassa vähän näkyä, niin kaikki on kyllä sen arvoista ü

Tulen lauantain jälkeen julkaisemaan malliston kuvat myös täällä blogissa. Eli te jotka ette paikalle pääse niin no hätä :) Kuvaa näytöksestä saadaan luultavasti videon muodossa, jos vaan kaikki onnistuu.

Opparin julkaisujen jälkeen tiedossa vielä 5 viikon harjoittelu vaateliikkeessä. Sen jälkeen koulu olisikin paketissa - vihdoin! Sitten aion palata työelämään kokonaan, toivottavasti pian vaatteiden merkeissä :)

Suosittelen vielä kaikille kokeilemaan lenkkeilyä aamulla klo 7:00, 20 asteen pakkasessa! On muuten ihan mieletön fiilis kun aurinko paistaa jo siihen aikaan :) Joka päivä vaan parempi mieli kun päivä pitenee, kevät on niin parasta aikaa.