Ensimmäisenä kuukausi sitten tilasin Teokselta tämän Puutarha parvekkeella -kirjan. Siinä kerrotaan tosi hyvin tällaiselle aloittelijalle, että mistä kannattaa lähteä liikenteeseen. Esimerkiksi mitä etuja on tässä meidän eteläpihassa (valoa riittää jne.), mutta silti tunnen välillä olevani täysi uuno! Kun persiljan siemeniä kannattaa liottaa vuorokausi ennen istutusta, niin miten se liottaminen tapahtuu? :D Edes google ei vastaa näin tyhmiin kysymyksiin...
Kuvassa esikasvatusruukkuni. Ikkunalauta on tätä varten tehty, ideasta saan kiittää taas siskoani :) Toki "hylly" jää tuohon asumaan esikasvatuksen jälkeenkin, sillä pidän siitä ihan valtavasti!
Kasvihuoneeseen tällä hetkellä on menossa: paprikaa, amppelitomaatteja, kurkkua, salaattia, persiljaa ja ruohosipulia. Salaatti ja kurkku odottelevat vielä kasvatusaikojaan. Ja se on ruohosipuli joka nostaa jo muutaman päivän ikäisenä päätänsä! Onkohan tuo ikkunapaikka sittenkin liian lämmin? :) Otan päiväksi ruukulta kuvun pois päältä, sillä lämpötila saattaa kohota 28 asteeseen auringonpaisteella.
Meillä on lapsena aina ollut kasvimaa, joten voi olla että kipinä on saanut silloin alkunsa. Mutta lapsena sitä vain kitki rikkaruohoja tai söi antimia suoraan maasta - nyt vasta opettelen tekemään kaiken alusta asti. Voi miten siistiä! Ajatella, kun typy on kesällä vuoden ikäinen pieni taapero: voimme hakea kasvimaalta kurkun jos toisen ja syödä ilman pesemistä! :)